Kun elämä pyörii liikaa OCD:n ympärillä – Oivallukseni toipumisen tiellä

Hei, olen Johanna, hyvinvointivalmentaja ja OCD-kokemusasiantuntija. Tässä tekstissä jaan ajatukseni siitä, miten OCD-diagnoosin saaminen vaikutti omaan mieleen ja toipumiseeni.

Tämä aihe on ollut itselleni todella tärkeä, koska huomasin, miten vahvasti diagnoosi voi muovata identiteettiä ja ajatusmaailmaa, jos sen antaa hallita liikaa.

Diagnoosi voi olla sekä helpotus että rajoittava tekijä

Kun sain OCD-diagnoosin, se tuntui aluksi helpottavalta. Sain selityksen sille, miksi mieleni toimi tietyllä tavalla ja miksi koin niin voimakasta ahdistusta. Oli lohdullista ymmärtää, että en ollut yksin kokemusteni kanssa.

Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin, että olin alkanut pyörittää diagnoosia mielessäni vähän liikaakin. Hoksasin, että olin vahingossa alkanut rakentaa identiteettiäni sen ympärille ja omaksunut esimerkiksi seuraavanlaisen uskomuksen: "Minulla on OCD, joten elämäni tulee aina olemaan sen kanssa selviytymistä." Diagnoosi vaikutti paljon siihen, miten näin itseni ja mitä uskoin mahdolliseksi elämässäni.

Miten diagnoosiin samaistuminen vaikutti minuun?

Kun elämä alkoi pyöriä liikaa OCD:n ympärillä, huomasin muutamia asioita:

• Käytin paljon aikaa vertaistukiryhmissä ja OCD-aiheisissa keskusteluissa, mikä aluksi auttoi, mutta myöhemmin alkoi lisätä ahdistusta.

• Ajottain keskityin enemmän siihen, mitä en voi tehdä tai mitä haasteita OCD tuo elämääni, kuin siihen, mitä kaikkea muuta elämässä on.

• Häpesin oireitani, koin olevani outo ja viallinen sekä uskoin, ettei kellään muulla voisi olla kuitenkaan ihan niin sairaita ajatuksia kuin minulla.

Huomasin, että mitä enemmän toistin näitä ajatuksia, sitä todemmilta ne alkoivat tuntua. Oireeni saivat minut ajoittain eristäytymään muista ihmisistä ja häpeän lisäksi kokemaan huonommuutta siitä, etten voinut nauttia elämästä ja muiden ihmisten seurasta sillä tavalla kuin olisin halunnut.

Miten aloin vapautua diagnoosiin samaistumisesta?

Jossain vaiheessa tein tietoisen päätöksen alkaa suhtautua diagnoosiini eri tavalla. En tarkoita, että olisin kieltänyt oireeni tai teeskennellyt, ettei minulla ole OCD:tä. Päinvastoin, aloin tarkastella omaa suhdettani siihen ja kysyä itseltäni:

• Miten voin nähdä itseni muuten kuin vain OCD:n kautta?

• Mitä tapahtuisi, jos en enää keskittyisi niin paljon tähän osaan identiteettiäni?

• Millaiseksi ihmiseksi minä haluan tulla?

Aloin tietoisesti siirtää fokustani muihin asioihin. Lakkasin etsimästä tietoa OCD:sta ja annoin itselleni luvan kiinnostua muista elämän osa-alueista. Elämäni ei muuttunut kertaheitolla, mutta en enää halunnut antaa oireille pääroolia elämässäni.

Aivomme voivat poisoppia siitä, minkä ne ovat kerran oppineet

Aivojen neuroplastisuus tarkoittaa niiden kykyä muuttua ja mukautua elämän aikana. Tämä tarkoittaa, että aivot voivat luoda uusia hermoyhteyksiä, vahvistaa tai heikentää olemassa olevia yhteyksiä ja jopa muuttaa rakenteellisesti tiettyjä alueita kokemusten, oppimisen ja harjoittelun myötä.

Se, mihin keskitämme huomiomme, vahvistuu. Kun keskityin OCD:hen ja sen vaikutukseen elämässäni, se tuntui suuremmalta ja rajoittavammalta. Kun aloin kiinnittää enemmän huomiota asioihin, jotka tekivät minut onnelliseksi ja jotka eivät liittyneet diagnoosiini, huomasin, että OCD:n vaikutus elämässäni heikkeni. OCD:hen liittyvien hermoyhteyksien menettäessä otettaan, vanha oireita ylläpitänyt todellisuus alkoi etääntyä kokemuksestani.

Yksi tärkeimmistä oivalluksistani oli se, että voin olla tietoinen oireistani ja käsitellä niitä, mutta se ei tarkoita, että minun täytyy antaa niiden määrittää sitä, miltä tulevaisuuteni näyttää. Minulle tämä oli iso askel kohti uutta minäkuvaa, jota olin rakentamassa.

Lopuksi: Omat ajatukset muovaavat identiteettiä

Minulle oli vapauttavaa huomata, että en ole yhtä kuin diagnoosini. Se voi olla osa elämääni, mutta se ei ole koko elämäni. Kun aloin nähdä itseni ilman diagnoosin värittämää linssiä ja keskittyä muuhun kuin OCD:hen, mieleni sai tilaa uusille ajatuksille, tunteille ja mahdollisuuksille.

Tämä ei tarkoita, että oireet olisivat heti kadonneet – mutta suhtautumiseni niihin muuttui, koska aloin keskittyä positiiviseen ja siihen, mikä kaikki elämässäni oli hyvin. Tämä on ollut minulle merkittävä muutos, ja toivon, että jos sinäkin koet diagnoosiin samaistumisen rajoittavana, voit löytää oman tapasi ottaa siihen etäisyyttä.

Jos sinulla heräsi ajatuksia tästä aiheesta, kommentoi tai lähetä minulle viestiä - kuulen mietteistäsi mielelläni. ✨

Kiitos kun luit! 🙏