Tunkeilevat vs. pakkoajatukset – mikä ero niillä oikeasti on?

"Entä jos hyppään parvekkeelta?" Tämä lause saattaa kuulostaa hurjalta, mutta se on yksi niistä ajatuksista, joita moni meistä saattaa kokea joskus – aivan yllättäen, ilman mitään varsinaista syytä. Tällaista ajatusta kutsutaan tunkeilevaksi ajatukseksi.

Mikä on tunkeileva ajatus?

Yhtenä iltana kun olin menossa nukkumaan uudessa kerrostalokodissamme, kuudennessa kerroksessa, mieleeni tuli yhtäkkiä pelottava ajatus: "Entä jos hyppään tuosta parvekkeelta unissani?" En toki järjellä ajateltuna uskonut, että näin tapahtuisi, mutta ajatus pelästytti hetkellisesti.

Tunkeilevat ajatukset ovat ei-toivottuja, usein pelottavia tai absurdeja ajatuksia, jotka ilmestyvät mieleen kuin tyhjästä. Ne voivat liittyä esimerkiksi väkivaltaan, itsensä tai muiden vahingoittamiseen tai muuhun moraalisesti ahdistavaan. Tärkeää on ymmärtää, että ajatus ei ole sama kuin teko, eikä se määritä sinua ihmisenä.

Entä pakkoajatukset – miten ne eroavat tunkeilevista ajatuksista?

Pakkoajatukset ovat nekin tunkeilevia ajatuksia, jotka jäävät pyörimään mieleen pidemmäksi aikaa, ja joista on vaikea päästää irti. Niiden tunnusmerkkinä on se, että ajatukset pyörivät kehänä päässä, ja niitä vastaan yritetään taistella - tuloksetta.

Ero piilee reaktiossa ajatukseen. Kun tunkeileva ajatus tulee, mutta sille ei anneta huomiota, menettää se nopeasti voimansa. Silloin kun ajatus jää pyörimään ja herättää pelkoa tyyliin: "Voiko tämä olla totta? Mitä jos minä oikeasti teen näin?", eikä näitä ajatuksia pystytä sivuuttamaan, kehittyy niistä pakkoajatuksia.

Mistä tunkeilevat ajatukset oikein tulevat?

Minkä takia mieli syöttää meille tällaisia ajatuksia? Ahdistus tavallisesti nostaa pintaan ikäviä ajatuksia, mutta miksi vastaavia ajatuksia saattaa tulla neutraalistakin tunnetilasta käsin? Listasin alle muutaman teorian, joka selittää ilmiötä:

• Aivot ovat luontainen ideointikoneisto:
  Aivot skannaavat jatkuvasti ympäristöä ja luovat vaihtoehtoisia skenaarioita tulevia tapahtumia ennustaakseen. Ne voivat heittää täysin sattumanvaraisesti mieleen ajatuksia, myös outoja tai pelottavia, ihan vain koska ne voivat. Ihminen voi olla täysin rauhallinen ja silti saada oudon ajatuksen, koska aivot testaavat jatkuvasti mahdollisuuksia – myös absurdeja sellaisia.

• Evoluution kannalta hyödyllinen varoitusmekanismi:
  Nämä "mitä jos" -ajatukset ovat osa aivojen turvallisuusjärjestelmää. Esimerkiksi ajatus parvekkeelta hyppäämisestä ei tarkoita halua kuolla, vaan on aivojen yritys varoittaa potentiaalisesta uhasta: "Olet korkealla, ja voit pudota alas. Ole varovainen." Eli ikään kuin suojeleva muistutus vaarasta – mutta muotoiltuna oudolla ja hätkähdyttävällä tavalla.

• Alitajuinen virittyneisyys tai mikrojännite:
  Tunkeileva ajatus on tavallisesti seurausta alitajuisesta vireystilan noususta, silloinkin kun emme tietoisesti tunnistaisi levottomuutta. Sisäinen levottomuus, jännite tai ajatus voi nostaa pintaan tällaisen kummallisen idean. Se ei tarkoita, että jotain on “oikeasti vialla”, vaan että jokin sisäinen signaali etsii purkautumiskanavaa.

• Psykologinen paradoksi:
  Kun tiedostat, että jotain voisi tapahtua, aivot saattavat kokeilla tuon ajatuksen “miltä se tuntuisi” -versiota. Esimerkiksi ajatus “mitä jos en ole turvassa vaikka tuntuu että olen” voi ilmaantua pelkästään sen vuoksi, että se on niin ristiriidassa todellisuuden kanssa. Tämä ristiriita itsessään saattaa tuottaa juuri tunkeilevan ajatuksen.

  On tärkeää tiedostaa, että aivojemme ensisijainen tehtävä on pitää meidät hengissä. Tämän vuoksi aivot ennakoivat jatkuvasti tulevaa, ja syöttävät erilaisia mahdollisia skenaarioita siihen liittyen. On myös tieteellisesti todistettu, että negatiivinen vinouma ohjaa meidät huomaamaan herkemmin negatiivisia kuin positiivisia asioita. Sekin pohjaa hengissä selviytymiseen: osaamme välttää vaaroja ja huonoja päätöksiä, kun niiden mahdollisuus nousee ajoissa tietoisuuteemme.

Mieli ei lakkaa tarinoimasta, mutta sen tarinoita voi oppia kyseenalaistamaan

Suhde ajatuksiini on muuttunut vuosien varrella. En enää samaistu ajatuksiini yhtä vahvasti, ja osaan kyseenalaistaa niitä enemmän kuin ennen.

Tämä ei tarkoita, etteikö inhottavia ajatuksia tulisi edelleen. Kelle tahansa voi tulla, ja tuleekin. Outoja, pelottavia, väkivaltaisiakin.

Yleensä ajatukset, jotka pelottavat eniten, ovat täydellisiä vastakohtia sille, ketä me oikeasti olemme ja mitä arvostamme. Siksi ne sattuu. Siksi ne tuntuu vaarallisilta.

Mutta totuus on: Ajatus ei ole uhka. Ajatus ei ole teko. Ajatus ei ole totuus.

En enää koe, että ajatusten kanssa pitäisi taistella tai että ne ovat jotain pahaa, mistä pitäisi päästä eroon. Mutta se, mitä olen harjoitellut, on ajatusten erottaminen todellisuudesta. Pystyn nykyään huomaamaan: “Tämä ajatus on vain aivojeni pyrkimys pitää mut turvassa. Tähän ei tarvitse reagoida.” Ja tämä tietoisuus yksinään riittää usein kumoamaan koko pelon.

Tavoite ei siis ole se, ettei ikäviä ajatuksia enää tulisi, koska nekin ovat osa ihmisyyttä. Tavoite on oppia suhtautumaan ajatuksiin uudella tavalla: Ymmärtäväisemmin, etäisemmin, tietoisemmin.

Yhteenveto: Tietoisuuden herätessä pelko menettää voimansa

Tunkeilevasta ajatuksesta tulee pakkoajatus vasta siinä vaiheessa, kun tartumme siihen kiinni. Tarttumalla kiinni ajatukseen annamme ajatukselle merkityksen, jota sillä ei alun perin ollut. Aivomme alkavat kokea ajatuksen tärkeänä, jolloin ne erehtyvät luulemaan, että olemme nyt todellisessa vaarassa, ja ahdistus kasvaa.

Jos olisimme vain päästäneet tuon inhottavan ajatuksen menemään, se olisi menettänyt voimansa, emmekä olisi ajautuneet ahdistavaan ajatuskierteeseen.

Tieto, ymmärrys ja lempeä suhtautuminen itseä kohtaan voivat muuttaa tavan, jolla suhtaudut omaan mieleesi. Ja jokainen “Tämä on vain ajatus” -oivallus on voitto itsessään. 💪🥰